"Uudet kesähitit 2013", Hilkka Keräsen & Juha Isometsän näyttely

4.7.2013


Kuvataideseuran Taidekamarilla heinäkuun ajan

Tornion Kuvataideseuran Galleriassa on heinäkuussa esillä Juha Isometsän ja Hilkka Keräsen perinteinen kesänäyttely, tänä kesänä nimellä ”Uudet kesähitit 2013”. Nimensä näyttely sai nuoruusmuistoista, tottakai. Juhan työssä ”pettämätön muisti?” on aikansa elänyt C-kasetti, joka tuo ikäisillemme ihmisille mielikuvan musiikin vallankumouksesta ja ”elämän” siirtymisestä radiosta jopa kannettaviin äänentoistolaitteisiin. Tätä vapauden tunnetta, kun musiikin sai mukaansa ja pääsi sitä huudattamaan ilman kenenkään kontrollia, on tämän päivän nuorten vaikeaa ymmärtää. Se maistui vapaudelle.

Molempien taiteilijoiden juuret ovat Torniossa ja töitten aiheissa ne toivottavasti näkyvät. Juha jatkaa grafiikan parissa uskollisesti ja töissä on olennaisena osana oivaltaminen ja huumori. Aihepiiri on arkisissa asioissa ja ilmiöissä ja niitä katsotaan eri perspektiivistä, kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan.

Hilkka on käytännön syistä siirtynyt maalaamaan. Etelään muutossa jäi grafiikanpaja Tornioon ja työtilojen vaikeampi saavutettavuus ”pakotti” vaihtamaan tekotapaa. Toki taustalla on myös se, että pitkään (17v) samalla tekniikalla tehtäessä alkaa mieli halajamaan uusille urille.

Näyttelyn maalaukset ovat osa tulevaa yhteisnäyttelyä, joka toteutetaan Tapani Valkosen kanssa Helsingissä. Näyttelyn nimeksi tulee ”Juuret ja oksat” ja teema selittää puuaiheiset työt. Tapani ja Hilkka opiskelivat yhtäaikaa Kemi-Tornion amk:n kuvataidelinjalla (2005- 2009) ja sieltä jatkuva ystävyys poikii yhteisnäyttelyn.

 

Näyttelyn kritiikki, kirjoittanut Kari Vaara.