"Kyläkekkereiden satoa", Tornion Kuvataideseuran näyttely

13.10.2017





Tornion kaupungintalon aulassa 09.10. - 03.11.2017

Aktivoidakseen Tornion kyliä osallistumaan Suomi 100- juhlavuoteen Tornion Kuvataideseura suunnitteli eräänlaisen POPUP-tapahtuman, joka voitaisiin viedä myös kaupungin reuna-alueille. Useiden vaihtoehtojen joukosta Karunki ja Vojakkala valikoituivat tapahtumien paikoiksi, koska niistä löytyivät sopivat tilat.


Saman päivän aikana, eli 17.06. järjestettiin molemmissa kylissä taidetapahtuma, jossa oli mahdollista maalata, piirtää, valokuvata tai veistää puuta kuvataideseuran aktiivisten jäsenten johdolla. Kuvataideseura sai materiaalien hankintaan pienen avustuksen.


Nyt osa tapahtumien tuotoksista on ripustettu Tornion kaupungintalon aulaan. Tapahtuma kiinnosti kyläläisiä nuorista vanhempiin, ja varsinkin uudet maalaustekniikat olivat kokeilun kohteina suosittuja. Näyttelyyn on saatu valitettavasti vain murto-osa osallistuneitten töistä, sillä kaikilla ei ole ollut rohkeutta tuoda teoksia esille pantavaksi, tai niitä ei ole koettu valmiiksi. Kaupungintalon pienentynyt näyttelytila tuntuu sopivan tälle näyttelylle.