Taidekamarin lokakuun näyttely: "SEN PITI MENNÄ NIIN"

2.10.2018


2.10. - 27.10.2018

Eliina Hurtig

Eila Puhakka

Minna Junttila

 

”Sen piti mennä niin” on kolmen lappilaistaiteilijan yhteisnäyttely Taidekamarilla Torniossa. Näyttelyssä on esillä kuvataiteilijoiden Eliina Hurtigin ja Minna Junttilan maalauksia sekä tekstiilitaiteilija Eila Puhakan kupari-silkkilankakudoksia ja poronnahkamuotoilua. Taiteilijoita yhdistää intohimo värien voimaan ja ilmaisun vapauteen.

 

Eliina Hurtig on torniolaislähtöinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Rovaniemellä. Maalaustaide on hänelle tärkein ilmaisun muoto, mutta myös grafiikan eri lajit kulkevat hänen taiteen tekemisessä mukana. Hänen taiteensa käsittelee ihmisenä olemisen perusolemusta. Se näkyy maalausten aiheissa; sisäisen ja ulkoisen maiseman kuvaamisena - koettuna ja nähtynä. Hurtig on Lapin taiteilijaseuran jäsen ja valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta.

 

Eila Puhakka asuu ja työskentelee Rovaniemellä. Puhakan taiteen innoittajana on Lapin luonto. Puhakan teokset ovat tulkintoja esimerkiksi siitä, miten pohjoisen eläimet kulkevat omia polkujaan luonnon vuodenkiertoon mukautuen. ”Ihmisen elämää suurempien syvyyksien keskellä tulee pakottava tarve tehdä jotain, mihin voi tavoitella edes osaa ympärillämme elävästä ja alati muuttuvasta kauneudesta.” Tekstiiliartesaani Puhakka on tehnyt taidekudontatöitä 1990-luvulta lähtien ja opiskellut kuvataiteen aineopintoja Lapin yliopistossa. Hän arvostaa lappilaista luontoa ja paikallisuutta ja käyttää tekstiiliteoksissaan erityismateriaaleja kuten poron- ja kalannahkaa. Taidekudonnassa Puhakka käyttää silkki-, kulta-, hopea- ja kuparilankaa sekä sulatettua lasia.

 

Keminmaalla asuva ja työskentelevä Minna Junttila on kotoisin Sodankylästä. Hänen taiteellisen työskentelyn lähtökohtina ovat esimerkiksi tietoisen läsnäolon haasteet, riittämättömyyden, häpeän tai kiitollisuuden tunteet tai puhdas elämän ilo. Hän pyrkii tekemään näkyväksi tunteita ja tunnelmia, joita ihmisyyteen liittyvät teemat nostavat esiin. Tunteet töiden taustalla ovat vahvoja ja kumpuavat syvältä omista kokemuksista. Junttila maalaa isokokoisia abstrakteja öljyvärimaalauksia kankaalle. Junttila on Lapin taiteilijaseuran jäsen ja valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta.