Taidekamarin tammikuun näyttely: Raili Kantola - Tähti - Sarjakuvaoriginaaleja 4.1.-30.1.2021

5.1.2021


Näyttelyn taulut on ommeltu Tähti-lastensarjakuvaan, joka ilmestyi syksyllä 2017.

Sarjakuvan on käsikirjoittanut Nina Lappalainen ja taulut eli sarjakuvan ruudut on toteuttanut Raili Kantola.

Nina on kemiläislähtöinen sarjakuvataiteilija, joka on viime vuosina julkaissut omakustanteita ja pienlehtiä. Osa saattaa muistaa myös muinoin Pohjolan Sanomien Jokisuu-alueliitteessä ilmestyneen Sisko-sarjakuvan.

Raili on kemiläinen taiteilija ja käsityöläinen, jonka tilkkutöitä ja muita tekstiilitauluja on ollut esillä useissa yksityisnäyttelyissä. Tähti-tekstiilitaulut ovat hänen ensimmäinen sarjakuvaprojektinsa.

Tähti on sarjakuva pienestä meritähdestä ja sen kautta haaveista, peloista, kaipauksesta ja onnesta. Raili Kantola on applikoinut sarjakuvan jokaisen ruudun suureksi tekstiilitauluksi ja koristellut taulut napeilla, paljeteilla, helmillä, kirjonnoilla ja muilla pienillä yksityiskohdilla.

Tähti-tekstiilitaulujen toteutusta on tukenut kulttuuri- ja tiedesäätiö Kemi 2000.

Sarjakuvaa on myynnissä Tornion Taidekamarilla, Keskikatu 26, 95400 Tornio sekä tekijöillä itsellään. Yhteystiedot saatavilla Taidekamarin henkilökunnalta.